valvotut yöt toukokuun

valvotut yöt toukokuun

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

mitä minä

teen
laitan teen jäähtymään ja paljastan huoneen auringolle.

Mitä minä teen, haluaisin huutaa suuren ääneen ja kysyä tältä käsittämättömältä kaikkeudelta oikeita vastauksia. Mitä minä teen tälle avaruudelle päässä ja tälle hulluudelle, mitä minä teen palkoille ja työajoille ja arkipäivälle, entäs lauantai ja viikonlopputyöt, entäs jos sittenkin monta tonnia kuussa ja tuntemattomat teoriat ja entä jos teen kuitenkin niistä aina tanssia. Entä viini perjantai-iltana, tähtikuviot tässä hetkessä, mitä minä teen jos joudun luopumaan reilun kaupan teestä ja sanomalehdestä? Mitenkäs loma, mitenkäs ulkomaanmatkat, kuukausi Uudessa Seelannissa vaihtuu telttailuun kansallispuistossa ja juhlamokkaan rappusilla, miten elämästä tuli tällaista?

Entä jos muutetaan Saksaan ja asutaan jossakin halvassa kämpässä ja sinä vihaat saksalaisten huumoria mutta pidät opiskelusta ja minä itken aina palkkapäivänä kun ei siitä jäänyt taaskaan yli mutta rauhoitun kun mietin sitä toista vaihtoehtoa. Mutta entä se toinen vaihtoehto, jos maailma olisikin tässä niin että osaisin sen lainalaisuudet ulkoa ja matkustaisin vieraaseen maahan aina silloin kun huvittaa, kaavathan perustuvat vain todellisuuden luonteeseen antaa itsensä ilmi ja niinhän ne lentokoneetkin lentävät ja minä kun hyppään ilmaan ja mukaudun lattian tukivoimaan.

Pitäisikö minun
hyväksyä tosiasiat
vai muuttaa ne muuksi

pitäisikö minun tanssia
vai tutkia tähtiä (entä jos ne ovatkin
samaa totuutta)

2 kommenttia :

  1. Kuuntelen

    taustakohinaa talvisessa pakkasmetsässä. En sitä vähän alle kolmen kelvinin mustan kappaleen säteilyä; ei minulla ole keinoja sitä täällä kuullakaan. Sen sijaan harmaan pakkasyön täyttää käsitys siitä, että kaupungin valot heijastuvat pilvistä, paljastaen ihmiselämän muutoin hiljaiseen kallionkainaloon -siihen, josta eroosio on hiukkanen hiukkaselta vienyt muistonsa mukanaan.

    Kehitys tuo tullessaan työt, ilot, murheet ja ehkä ymmärryksen, mahdollisesti viisauttakin. Teorioita on maailma ja kaikkeus täynnä, ja jopa kokonaiskuvan ylläpito osoittautuu haastelliseksi. Monesti on vaikeaa päästä alkuun, mutta niinkin varmaan on, että alkuun päästyään positiivinen, itseään ruokkiva kierre lähtee kierros kierrokselta lisäämään vettä myllyyn, eksponentiaalisesti; rajoittavien seikkojen kanssa tietenkin.

    Entä, jos minä en valmistuisikaan siihen arvostettuun ammattiin, johon opiskelen, edessä ollen vielä useita vuosia? En usko, että perääntyminen olisi kauhean järkevää, mutta alanvaihtokaan ei ihan viisi kautta viisi ole juttuni. Onhan kuitenkin täälläkin jotakin, joka kiinnostaa, mutta valitettavan ison työn takana. Aktivaatiokynnyksen yli pääseminen on toisinaan haasteellista. Mutta en kyllä loppuelämää glykokalyksin adheesiokeinoja hyaluronaatteihin lue. Vaikka onhan se mikrobiologiakin tärkeää lääkärille.

    On mielenkiintoista tehdä sellainen havainto, että tällä kertaa todennäköisyyksien maailma toi eteeni tällaisen blogin, enkä tätä pientä iloa aio sivuuttaa. On näet ilo huomata, että joku toinenkin tykkää toisinaan kirjoittaa näin -ja pohtia kehitystehtäviään, ei ehkä kovin vakavasti, mutta kuitenkin. Koherenssin tunteen osa-alueet löytävät vastineensa. Dorsolateraaliset radat huutavat innoissaan.

    Lyhyesti siis, löysin blogisi sattumalta ja löysin samaistuttavia seikkoja, ja ajatuskulkuja; tiedonkäsittelyn tyylejä. Ja sanon myös mie, vaikka en enää muutamaan vuoteen ole kyseisen ilmaisun reservaatilla asunutkaan; kas kun valtion vaatimus ja sen jälkeen opiskelut ovat vieneet minut pois miun luonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen ensiksi sitä, etten ole jostakin kummasta syystä huomannut kommenttiasi aiemmin. Kiitos mitä syvimmin kauniista sanoistasi, ei miulla taida olla suuta sanomaan, kuinka hengästyttävää kommenttiasi oli lukea - vain äärimmäisen harvoin on ilo saada lukea tämänmoista palautetta.

      Niin, tulevaisuusseikka on ollut viime aikoina hyvin ymmärrettävästi mieleni huoneiden tapetilla. Usein tunnen olevani näiden kahtaalle repivien ajatusteni kanssa jokseenkin yksin, joten on vapauttavaa huomata jonkun toisenkin pohtivan asioita samoilta kanteilta ja vievän myös omia pohdintojani eteenpäin. Kiitos.

      Toivottavasti saat edelleen iloa tämän hupaisan hykerryttävän todennäköisyyden toteutumisesta. Ehkä tämä blogi voi olla yksi symboli miulle, jonka luota elämänpolut ovat sinut vieneet.

      Poista