keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

27.6.2017

Jalanheitto, katse kiertää, kädet ilmaan, hengitys
ei voi vielä pysähtyä, on löydettävä
tasapaino, nopeammin kiirehtimättä
usko nyt
tähän:

ja vuosien päästä olet edelleen siinä, seinien kaiku on vain muuttunut,
edelleen muuttuva,

on kirkas valo kasvoilla, hetki ennen kuin maapallon ratanopeus putoaa nollaan
ja

kaikki alkaa
lopusta.

Pölyhiukkaset kiertyvät lämpösäteilyn kuumentamassa ilmassa
kohti aurinkoa.

---
Ympyrät sulkeutuvat, toiset avautuvat ja jotkut muuttuvat kulmikkaiksi - minusta on tulossa tanssin ammattilainen, opettaja, taiteilija -
ehkä myös pieni Sanna olisi ylpeä nyt.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

defying gravity

Sulan silloin kun
kosketuksesi voima
minussa laulaa

ja

katseesi nauru
soi kuin Aristoteleen
vaskinen lintu
jonka ääntä olen vain
yksin voinut kaivata.

yhtäkkiä vain
ikiaikakin  pieni
on sylissäsi.


---

olen uppoutunut iltoihin viikonloppuihin myöhäisiin aamuihin sänkyyn nurmikkoon auringonkeiloihin toimistohuoneen pöytään pyörän satulaan lakkiaisviikonloppuun viinin pehmeyteen keveään humalaan kauniisiin sanoihin ikävöiviin kosketuksiin virtaavaan liikkeeseen hengityksen nopeuteen painovoiman vastustamiseen --

sillä ei minun ole koskaan ennen tarvinnut olla näin rohkea.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

saunakertomus

Istuin saunassa ja kuuntelin sähkökiukaan metronominomaista naputusta. Se ei kuulostanut puusaunalta mutta
se oli tarpeeksi
lähellä.

Joinakin raakoina hetkinä, jolloin todellisuus näyttäytyy pistävässä kirkkaudessaan ohikiitävän silmänräpäyksen ajan, näen jälleen paikkani omassa itsessäni ja maailmassa, huomaan palasten sopivan. Olen kertonut sinulle: se tuntuu siltä kuin
hengittäisin valoa, sen hiukkas- ja aaltoluonnetta. Elämä on voimakas ja elämä on hauras eikä
pelkääminen ole rationaalista, saati kannattavaa.

Siinä saunassa istuessani hengitin syvään ja kaikki oli hyvää - ehkä se on olemassaolon laupeuden tunnistaminen, ehkä hyväksyntä - en pelännyt. Pieni sauna oli täynnä voimakasta rauhaa.

Kiitos teille kahdelle kommentoijalle, joiden kommentit huomasin vasta kuukausien jälkeen (ja vastasinkin siis vasta nyt)  - olkoon kulunut aika todisteena tästä raskaan rattoisasta keväästä. Sanojenne lukeminen teki minut hyvin onnelliseksi.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

entä jos

Entä jos maailma vetää meitä eri suuntiin ja eräänä aamuna vuosien päästä huomaan herääväni jostakin muualta kuin sinun ihosi unisesta lämmöstä, entä jos me erkanemme hiljaa ja kipeästi, aivan kuin huuto joka tukahtuu ikävään? Entä jos minä juoksen liian kauas enkä enää yhtäkkiä löydä tietä takaisin käsiesi alle hymysi suojaan ja sinä lakkaat odottamasta? Entä jos tämä on sitä mistä puhutaan (ettei kannattaisi rakastua nuorena) ja me oivallinen esimerkkitapaus oikeista valinnoista jotka kasvattavat vain arpikudosta rintalastan päälle? Entä jos lopulta päädymme eri mantereille ja silloin eräänä aamuna vuosien päästä ajattelen sinun tuoksuasi ja ääntäsi joka laulaa
jollekin toiselle?

Minä suojelen sinua kaikelta mitä ikinä keksitkin pelätä, niin sinä lauloit minulle ja minä sinulle ja se tarkoittaa että
en halua antaa maailman
viedä sinua minulta pois.

Entä jos kaikki kuitenkin
järjestyy.

Ja huomenna on matikan kirjoitukset ja unohdin taas tänä iltana että minä olen muutakin kuin arvosanaa L.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

anna anteeksi

Olen miettinyt sitä kuinka sinulla on tapana nauraa, joskus hersyvästi, välillä aivan kuin tikahtuisit yhtäkkiä purkautuneen onnen yltäkylläisyyteen ja joskus taas sille kun en ymmärtänyt ja tein itseni tyhmäksi tai ainakin luulit niin. Ehkä minä olen hukannut kilpikonnankuoreni, nämä viikot tekevät minut pian hulluksi ja ainakin se miten joskus en saa sinusta selvää ja peloissani yritän etsiä sinua jostakin kaukaa ja kosketan ihoasi kuin se olisi viimeinen mahdollisuuteni pelastaa sinut ja itseni. En tiedä, huomaatko.

Joka tapauksessa olen yrittänyt pohtia kaiken tämän hulluuden keskellä sitä mitä toivon maailman osilta ja onko minulla oikeutta toivoa mitään, enhän minä ole muuta kuin yksinkertainen ihminen keskellä miljoonia vuosia kestävää jatkumoa: yksi kokemusmaailma, yksi kuolemanpelko ja yksi vapaus. Ehkä hindut ovat oikeassa tai ehkä hipit, ehkä sielut kiertävät kehää maailmankaikkeuden kanssa, ja jos niin on niin ehkä olet sielu jonka tapaan vasta ensi kertaa tässä elämässä. Aina en osaa tunnistaa sitä, mitä pyydät, vaan jään odottamaan pyyntöäsi kuin valoa (mutta sammutat majakan lampun).

Ehkä tämä tunteenpurkaus on vain hallitsematon määrä stressin ja heittelehtivien hormonien aikaansaamia ajatuksia ja kadun sitä jo huomenna. Mutta anna anteeksi se etten ole ollut todellinen viikkoihin.

Ehkä vihdoin tämän kuun päättyessä meistä molemmista tulee varjojen ja pelon sijasta lihaa ja energiaa jälleen.

(Olen niin täynnä hitausmomentteja ja alkeishiukkasia ja kolmioita etten saa enää mitään muuta mahtumaan sisälleni, en edes kevätaurinkoa. Hoen joka toinen minuutti että pian aurinko sulattaa minut pian aurinko sulattaa minut ja sitten olen vihdoin vapaa ja ehdin lukemaan muitakin kuin koulukirjoja ja juomaan viiniä ilman huonoa omaatuntoa, olemaan läsnä sinulle ja itselleni.)

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

rakasta minua lokakuussa

Rakasta minua silloin, kun lokakuun kylmä aurinko on liian valkoinen sulattamaan öiset jääkukat silmissäsi, rakasta minua aamuina jolloin pimeys karisee harteiltasi vasta myöhäisen teekupillisesi jälkeen, rakasta minua kotimatkallasi kun on jo hämärää ja kaupungin teollinen loiste on ainoa valo sydämessäsi,
rakasta minua iltoina kun
kesän kosteus on
muistoina hiuksissani, hiuksissasi.

Minä rakastan sinua silloin, kun aurinko laskee jo paljon ennen iltaa ja jättää ihmiset nukkuen valvomaan maailmaansa, minä rakastan sinua silloin kun maa on niin jäässä että routa kasvaa kengänpohjien läpi hiuksiin asti ja tekee minut kylmäksi (sinä olet lämmin kuin nuoret tähdet), rakastan minä sinua silloin kun päivien harteillemme laskema massa mitataan sadoissa kiloissa ja me vain vaivoin saamme selkämme suoristettua, minä rakastan sinua silloin kun hiljaiset laulut joita laulamme ovat aina mollissa,
minä rakastan sinua päivinä jolloin
kevään valo on

piilossa silmissäsi, silmissäni.


Kirjoitin sinusta jo vuosia sitten
emmekä olleet vielä sanoneet toisillemme
sanaakaan.

Onneksi asia on korjattu jo kauan sitten ja pian on kevät.
Kiitos kun olet se
minulle
(myös talvikuukausina).

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

mitä minä

teen
laitan teen jäähtymään ja paljastan huoneen auringolle.

Mitä minä teen, haluaisin huutaa suuren ääneen ja kysyä tältä käsittämättömältä kaikkeudelta oikeita vastauksia. Mitä minä teen tälle avaruudelle päässä ja tälle hulluudelle, mitä minä teen palkoille ja työajoille ja arkipäivälle, entäs lauantai ja viikonlopputyöt, entäs jos sittenkin kolme tonnia kuussa ja tuntemattomat teoriat ja entä jos teen kuitenkin niistä aina tanssia. Entä viini perjantai-iltana, tähtikuviot tässä hetkessä, mitä minä teen jos joudun luopumaan reilun kaupan teestä ja sanomalehdestä? Mitenkäs loma, mitenkäs ulkomaanmatkat, kuukausi Uudessa Seelannissa vaihtuu telttailuun kansallispuistossa ja juhlamokkaan rappusilla, miten elämästä tuli tällaista?

Entä jos muutetaan Saksaan ja asutaan jossakin halvassa kämpässä ja sinä vihaat saksalaisten huumoria mutta pidät opiskelusta ja minä itken aina palkkapäivänä kun ei siitä jäänyt taaskaan yli mutta rauhoitun kun mietin sitä toista vaihtoehtoa. Mutta entä se toinen vaihtoehto, jos maailma olisikin tässä niin että osaisin sen lainalaisuudet ulkoa ja matkustaisin vieraaseen maahan aina silloin kun huvittaa, kaavathan perustuvat vain todellisuuden luonteeseen antaa itsensä ilmi ja niinhän ne lentokoneetkin lentävät ja minä kun hyppään ilmaan ja mukaudun lattian tukivoimaan.

Pitäisikö minun
hyväksyä tosiasiat
vai muuttaa ne muuksi

pitäisikö minun tanssia
vai tutkia tähtiä (entä jos ne ovatkin
samaa totuutta)