valvotut yöt toukokuun

valvotut yöt toukokuun

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

ei se ole sinun syysi, kevät

Olen aina viihtynyt koivikoissa, kuten valoisan paikan kasvit. Raukea avaruus kulkeutuu lehtien verisuonia pitkin hermoihini, talvisaikaan kaarna vahvistaa värini ja toistaa taivaan valkeuden. Iltaruskon aikaan männyt kilpailevat kullallaan, mutta koivumetsä seisoo vakaana kuin talven viimeiset lumet.

Joskus kaipaan tummuutta, mutta silloin kun elämäni on kallellaan pimeyteen, vien itseni lapsuuteni koivujen sekaan hengittämään ohutta ilmaa. Raukea avaruus ui minut halki.


*

Kevät vetää minusta esiin melankolian.
Selittämätön suru on kuin hiljainen ystävä
istumassa vastapäätä aamupalapöydässä
aina siihen asti kunnes nukahtaa sinun paikallesi sänkyyn
iltaisin.


(Ei minun suruni silti ole, kevät, sinun syytäsi.)

*



Viime viikot olen vain pyristellyt, yrittänyt pysyä pinnalla, välillä uppeluksissa ja välillä selkää uiden. Tunnen kuitenkin jo auringon kohinan - luovun odotuksista, syytöksistä ja ylpeydestä. Pyyhin pölyt entisen iloni päältä ja opettelen taas laulamaan kauniita lauluja sisälläni.

Ehkä ehdin vielä kasvaa takaisin kokonaiseksi ennen kesää.

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

tuttu/tuntematon

jospa kaikki vastaantulijat
joiden katseesta löydämme itsemme
ovat entisten elämiemme rakastettuja,

paloja sielumme ikuisuudesta.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

sinä, minä ja Joensuu

Rakkauteni on painavaa.
Joinakin päivinä se kumartaa minut lattiaan, sydämeni selälleen, aivan kuin olisin yhtäkkiä vuosikymmenet vanhempi.
Joskus toiste se keventää minun oman painoni, painaa mieluummin itse kuin painaisi minua.

---

vaan kuitenkin

joinakin aamuina mutta kaikkina iltoina
yritän huijata itseäni
etten muka ikävöisi sinua.


ja aina kuitenkin:

---

Me olemme kaikkialla tässä kaupungissa.

Minä ja sinä jokaisessa risteyksessä
kaikissa liikennevaloissa
jokaisen rakennuksen nurkalla
kävelykadun reunalla        suutelemassa

hakemassa viiniä Sokoksen Alkosta.


(sinä kannat minua vaikka joinakin aamuina en suostuisikaan kannettavaksi.)

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

pienuus ja ikävä



sateen jäljet maan iholla
kuin sormia kuljettaisi pitkin selkää

ja vilunväreet

(rakastavaisten kosketuksissa).



Yleensä tunnen olevani vanha
ja vapaa siinä uskossa että kaikki on vielä näkemättä
mutta kaadun teidän edessänne
kuin arvoni olisi riippuvainen suhteista muihin.

En osaa enää kirjoittaa
enkä puhua teidän kieltänne.

lauantai 16. syyskuuta 2017

syksy

Vieraita unia
joita murheelliset näkevät,
kuvien paikalla silmät:
käänteinen maailma pikkutakin taskussa
levällään.

Vihdoin herää hän
ajatuksensa varmuudesta
häkeltyen.

---

Koko elämä on muuttunut hulluksi ja vieraaksi enkä minä oikein tiedä missä minun paikkani on, yritän vain pitää kiinni tästä ja niistä asioista joita luulin minuksi. Samalla koitan kuitenkin rakentaa kaikkea alusta, ihmisten sanoja hymyjä kauppalistaa pliétä piruetteja, syöksyn maahan ja kasvatan siivet millisekunneissa jotten törmäisi. Kyseenalaistan kaiken, tanssin tieteen tarkoitukset ja niiden perät, herääminen ei aiheuta paniikintunneta mutta hiljaisuus ja liikeiden sääntely kavaltavat minut kaksi kertaa ennen lähtöäni.

Onneksi puusohva natisee muttei herätä minua öisin.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

27.6.2017

Jalanheitto, katse kiertää, kädet ilmaan, hengitys
ei voi vielä pysähtyä, on löydettävä
tasapaino, nopeammin kiirehtimättä
usko nyt
tähän:

ja vuosien päästä olet edelleen siinä, seinien kaiku on vain muuttunut,
edelleen muuttuva,

on kirkas valo kasvoilla, hetki ennen kuin maapallon ratanopeus putoaa nollaan
ja

kaikki alkaa
lopusta.

Pölyhiukkaset kiertyvät lämpösäteilyn kuumentamassa ilmassa
kohti aurinkoa.

---
Ympyrät sulkeutuvat, toiset avautuvat ja jotkut muuttuvat kulmikkaiksi - minusta on tulossa tanssin ammattilainen, opettaja, taiteilija -
ehkä myös pieni Sanna olisi ylpeä nyt.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

defying gravity

Sulan silloin kun
kosketuksesi voima
minussa laulaa

ja

katseesi nauru
soi kuin Aristoteleen
vaskinen lintu
jonka ääntä olen vain
yksin voinut kaivata.

yhtäkkiä vain
ikiaikakin  pieni
on sylissäsi.


---

olen uppoutunut iltoihin viikonloppuihin myöhäisiin aamuihin sänkyyn nurmikkoon auringonkeiloihin toimistohuoneen pöytään pyörän satulaan lakkiaisviikonloppuun viinin pehmeyteen keveään humalaan kauniisiin sanoihin ikävöiviin kosketuksiin virtaavaan liikkeeseen hengityksen nopeuteen painovoiman vastustamiseen --

sillä ei minun ole koskaan ennen tarvinnut olla näin rohkea.